tiistai 28. helmikuuta 2012

Jess :)

Eilen maanantaina alkoi meidän laumalla loma. On siis aikaa touhuilla kaikenlaista :)

Päätin aloittaa Maijan kanssa kapulan pitotreenit niin että Maija istuu mun edessä. Aika hyvin ekalla kerralla ipana tajusi mitä tehdä :) Pidin ekoilla kerroilla kapulan laipasta kiinni,näin Maija ei päässyt sitä heti tiputtamaan. Myös muutama toisto niin että piti itse ja naksusta sai taas pudottaa. Vielä on kovin pieni hetki tuo minkä pitää, mutta kyllä tämä varmaan tästä lähtee etenemään...

Koska ipana tajusi suht hyvin tän homman ( ja siitä oli se selvästi kivaa ) , ajattelin kokeilla myös Wilman kanssa samaa. Aluksi Wilma sai vain kosketuksesta kapulaan naksun +namin, mutta samassa treenissä tehtiin jo pitotreeni niin, että Wilma itse pitää kapuaa suussa ( ja mikä PARASTA ... ottaa itse vapaaehtoisesti kapulan suuhun). JESS :)

Myös Usvakin pääsi temppuilemaan kapula-juttuja, voi sitä hauskuutta mitä meillä oli :)

Tänään tiistaina aamusella pitotreenit jatkuivat. Maija piti pieniä hetkiä ( istuen mun edessä) kapulaa suussa, nyt pitäisi alkaa aikaa pidentää himpun. Tehtiin myös nostoja maasta . Video on tosi pimeä, mutta tässä pieni pätkä . Tässä Maijan tämän päivän toinen pitotreeni .

Wilman kanssa treeni on edennyt tänään tähän malliin klick ... mä oon iin iloinen... Wilma ottaa kapulan vapaaehtoisesti suuhun = )

Tämä treeni jatkuu :)

maanantai 27. helmikuuta 2012

Metalli

Koska me jäimme kököttelemään kotiin, piti keksiä jotain viihdykettä. Maija harjoitteli tänään metallin noutoa , tänään tavoitteena oli palauttaa metalli syliin ...

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Olis ollut kisapäivä...

(tästä alkaa nirinää, narinaa ja harmitusta... )

Tänään olis ollut Usvalla kaksi rataa ja Wilmalla kaksi rataa Ojangossa....mutta päätin jäädä kotiin, koska ei ole tuota kisafiilistä, lähinnä panikoimista & jännitystä :(

Viime viikon rata Wilman kanssa ei kontaktien osalta näyttänyt yhtään paremmalta kuin viime kesänäkään :( Puolen vuoden kontaktien treenaaminen ei ole vaikuttanut siihen miten ne tehdään kisoissa. Eli W hiippailee puomin sekä A:n.... harmittaa todella :( En mä usko, että tällä tyylillä niitä voisi saada koskaan kisakuntoon. Harmitus on suuri, koska aikaa on käytetty tähän asiaan todella paljon.

Mikä siis on asian seuraava askel, aloitetaanko sitten kuitenkin opettelemaan niitä juoksukontakteja vai unohdetaanko koko lajia Wilman kanssa ? En haluaisi lopetta,koska Wilma nauttii tästä ja minullakin on joskus kivaa kisaradalla ( tosin ne kerrat on laskettavissa yhden käden sormilla)... mutta joku vetää kisaamaan...

Duracell 13 vkoa

Tänään ipanalla siis ikää 13 vkoa, aamu alkoi lauman yhteisellä metsälenkillä =) Villiä menoa oli :) Ja vauhtia !

Kotona aamulenkin jälkeen Maija pääsi harjoittelemaan noutoa : puisella sekä metallilla ja yhtä hyvin nostaa & kuljettaa molempia :) Tänään vaadin,että tuo kapulan syliin asti , tämähän onnistui aika hienosti. Mitenhän tätä veis eteenpäin ?

Aamupäivällä kävimme tutustumassa Milaan klick ... ja tämän retken jälkeen Maijalle maistui jopa ½ tunnin unet ( siis, kun meidän Duracell ei nuku päivällä ).

perjantai 24. helmikuuta 2012

Rokotusten aika

Tänään oli Maijan aika mennä ekoille rokotuksille. Ihanan reipas ja rohkea Maija oli, ei kyllä ilmekään värähtänyt kun eläinlääkäri kuunteli sydäntä, katsoi korvat, venytteli koivet jne... :) Painoa ipanalla oli tänään 7,1 kg, kovasti siis on kasvanut.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Tiistain tohinat

Emännällä lyhyt duunipäivä ja on aikaa touhuilla ipanan kanssa. Tehtiin täppää-harjoitusta, tällä kertaa niin , että lelupalkka oli valmiina maassa kauempana odottamassa... Hyvin malttoi pysähtyä palkalle -> kerran tuli läpi .

Ja kapulalla nostoja sekä hieman kuljetusta. Samalla yritin taas hieman lisätä viivettä naksun antamiseen. Pari kertaa pudotti ennen naksua, mutta nosti heti uudelleen suuhun :)

Ja nyt sitten lähdetään duracelin väsytys lenkille tuonne metsään.... ihan talvinen ilma :)

tiistai 21. helmikuuta 2012

Kolme bc tyttöä hallilla

Koska minua jäi TODELLA vaivaamaan sunnuntain kisat ja Wilman kontaktit, oli pakko päästä hallille piipahtamaan. Ajatuksena oli tehdä kontakteja sillä tyylillä, kun niitä on ihan ensimmäisenä Wilmalle opetettu. Ja kuten ajattelimmekin , niinhän ne toimii :) Tehtiin tosi monta puomia ja Wilma tuli upeeta vauhtia jokaisen . Myös A:lla vanhat niksit käyttöön ja hyvää vauhtia tuli :)

Nyt sitten mietityttää tehdäkö sillä alkuperäisellä tyylillä ( joka on periaatteessa väärä) vaiko yrittääkö vääntää herkälle koiralle vielä jatkossakin tätä uutta tyyliä , joka ei kanna kisoihin asti ?

Maija ipana teki kaarevaa putkea sekä putki + aita yhdistelmää ... ja lelupalkalla mentiin. Innokas ipana.

Taika sitten liiteli isännän kanssa (tarkemmin en pysty tässä kertomaan, koska olin lenkillä kahden muun kanssa )...

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Wiima & Maija










Kävimme hieman tutustumassa & leikkimässä Wiiman kanssa. Voi, kuinka söpönen <3 Wiima oli... ja aika topakka tyttö .

lauantai 18. helmikuuta 2012

Maija 12 vkoa



Ipanalla tänään ikää 12 viikkoa. Duracelin aamu alkoi klo 6 ( siihen aikaan yleensä isäntäväki herää arkena). Metsälenkille lähdimme, kun ulkona oli jo valoisaa... Ihana kävellä lumisessa metsässä ja kuunnella lintujen laulua :)










Usva & Maija









Kotipihalla Maija sitten päätti kokeilla metallinoutoa tai sitten ipana vaan talutteli itseään ;)









Metallinoutoko ???












Päätin kaivaa metallikapulan laatikosta esille ja treenattiin nostoja : Hieno Maija <3



torstai 16. helmikuuta 2012

Tää Toimiva on ihan duracell

Arjen touhujen keskelle mahtuu koiramaisia juttuja myös hieman. Maanantaina & tiistaina jatkettiin naksuttelemalla noutokapula juttujen opettelua ( nostamista & kuljettamista ). Tämä onkin hyvällä alulla...

Tänään keskiviikkona oli hallilla meidän treeniryhmän vuoro ,käytiin pikaisesti tekemessä hyvän fiiliksen kivaa ( koska muut ryhmät koirat ovat sairaslomalla). Eli kaikki koirat pääsivät tekemään jotain.

Maija teki suoraa putkea +eteenmenoja+ takaakiertoa -> näitä kaikkia ollaan kokeiltu vasta muutamia kertoja, mutta ihanan innoissaan ipana touhuaa. Täytyy todeta, että Maija on duracell... sitä ei treenit, lenkit ja kotipihalla riekkumiset väsytä...vaan virtaa riittää,riittää, riittää...

Wilman ja Usvan kanssa tein kontakteja ja pientä muutaman esteen pätkää... täytyy sanoa,että koirilla oli intoa . Hyvän fiiliksen treenit <3

Taika sitten liiteli isännän kanssa -> kontaktit sujuivat loistavasti ja putkijarru-treeni toimi :)

maanantai 13. helmikuuta 2012

Naks, naks

Eilen Maija tutustui pihalla noutokapulaan , heittelin sitä Maijalle muutaman kerran ja ipanahan tarttui siihen ja lähti kuljettamaan ( nyt joku toko-ihminen ajattelee, että : " ei, ei- pieleen meni heti alkuunsa) . Pidettiin siis vaan hauskaa :) Meillähän ei oo ajatuksena tokoilla vaan tarkoituksena puuhailla pennun kanssa kivoja temppuja ;)

Yön aikana mietin kuinka sitä alkaisin Maijalle opettamaan . Wilmalle aikanaan sain neuvon, että kapula laitetaan koiran suuhun ( Wilman tapauksessa lähes väkisin) ja siitä se lähtee. Tuloksena oli-> että noutokapulan noutaminen/ suussa pitäminen on Wilmalle todella epämiellyttävää ( vaikka noutaa & palauttaa keppejä metsässä todella mieluusti). Nyt halusin tehdä asian toisella tavalla... joten päätin naksutella jutun pienissä osissa.

Ekalla kerralla naksuun riitti kosketus kapulaan. Maijan ilme oli , että: " et voi olla tosissasi, että näin helpolla tulee palkkaa". Myöhemmin tehtiin toinen kerta ja tällä kerralla sitten naksuun vaadittiin kapulan nosto. Pari kertaa Maija tarjosi kosketusta, mutta sitten mietti hetken ja nosti kapulan...

Myös Wilma & Usva pääsivät temppuilemaan kapulan kanssa . Wilma sai naksun siitä, kun nosti kapulan ilmaan... voisikohan noutokapulan noutamisesta saada sille kuitenkin kivan jutun ??? Usva teki pito-harjoituksia, pienellä muistutuksella ne alkoivat sujua :)

Maijan kanssa tehtiin myös tänään kontaktilta lelulle lähtöjä muutama... ja ne sujuvat jo aika hienosti :)

Pihalla ollaan käyty ulkoilemassa , tosin ihmiset ovat edelleen flussan kourissa ... joten koirat ovat siellä saaneet pelailla palloa tms...












lauantai 11. helmikuuta 2012

Sairastuvalta tervehdys !

Ehei... koirat eivät ole kipeänä vaan isäntäväki. Sen siitä saa, kun hoitelee sitkeästi puolikuntoisena työt/ opiskelut, onkin sitten viikonloppu aikaa sairastaa :( Onneksi ei tälle viikonlopulle ollut kisoja eikä muuta koiratouhuja tiedossa.


Maija onkin tänään 11 viikkoa vanha <3 Jotain uutta ipanan elämään tänäänkin, kaivettiin noutokapula esille. Maija oli heti sitä mieltä : "Hei, täähän on kiva uusi lelu " Varmaan viikonlopun aikana harjoitellaan sisällä tuota kapulan nostamista & pitämistä .







Maija 11 vkoa
















































Voisiko sitä kuljettaa näin ?







Tää alkaa olla melkein pelottavaa, kun huomaat touhuilevansa toko-juttujen tapaisia touhuja ... Oli nimittäin tarkoitus tehdä ruutu viikonloppuna kentälle/ hallille ja alkaa harjoittelemaan tuota ruutuunmenoa ( mutta nyt jääpi kyllä myöhempään hetkeen, kun täällä ollaan pääsääntöisesti lepäilemässä ).


ps. Maijan paino tänään 6,1 kg

torstai 9. helmikuuta 2012

Arki se kulkee vinhaa vauhtia ...

... aika kuluu niin joutuisasti ettei ehdi edes blogia päivittää.

Päivät sujuvat meidän talossa koiramaisissa merkeissä :) Hallilla olemme käyneet nyt todella vähän treenaamassa , koska kennelyskää on niin kovasti liikkeellä eikä sitä haluttais meille vierailulle. Eilen kävi vanhemmat koirat hallilla, mutta Maija jäi kotiin viettämään tylsää eloa ;)

Mutta siis ... mitä ollaan parina päivänä puuhailtu ?

Pihalla leikitään edelleen luoksetuloa ja siihen ollaan lisätty siirtymät edestä sivulle. Parilla kerralla kokeiltiin suoraan sivulle tuloa , mutta päätinkin pitäytyä tuossa : eteen ja siitä sitten siirtymä sivulle . Vielä olen tuossa siirtymässä ohjannut kädellä, mutta sitä pikkuhiljaa pienemmäksi.

Sisällä ollaan harjoiteltu kuolleelle lelulle lähtemistä, siivekkeiden kiertoa ( takaakiertoa) , täppäilyä sekä 1-2-3 leikkiä...

Muuten ollaan touhuiltu niitä arkisia juttuja mitä ipanan elämään yleensäkin kuuluu:

-kynsien leikkaaminen
-turkin harjaus
-hampaiden katsominen
-kuinka tervehdin ihmisiä ( erityisesti lapsien moikaaminen on aivan tajuttoman IHANAA, joten siihen työstetään malttia )
-hihnassa kävelyä ( Maijahan haluaisi päättää suunnan minne mennään sekä vauhdin )
-ulkoilemaan pääsee vasta, kun istuu oven eteen ja odottaa lupaa lähteä
-ruokakupilla odottelua ( hienosti on maltti ipanalla kasvanut ) ja luvalla pääsee vasta kupille
- voiko ihmisten vaatteita varastaa ( Maijan mielestä voi )... joten tätä siis harjoitellaan... mitkä on Maijan lelut ja mitkä ei
-leikkejä pihalla ( erityisesti Wilman kanssa leikit sujuu mahtavasti )


Aika vilske siis täällä meidän 2 aikuisen, 3 lapsen ja 4 koiran talossa =)


ps. tuleekohan Maijasta pystykorvainen bc... korvat alkavat välillä nousemaan ylös :)

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Etupalkkaa

Pakkanen paukutteli ( edelleenkin ) mukavia lukemia koko tämän päivän. Kokeiltiin toisenkin kerran kontaktia uudella hökötyksellä. Tällä kertaa harjoittelimme etupalkan käyttöä. Tarkoituksena saada Maijan katse suuntautumaan eteenpäin ja lähtemään vapautus-sanalla alustalle ,vaikka minä jään paikalleni seisomaan. Klick

Pari kertaa ipana lähti ilman lupaa ja pari kertaa empi hieman lähtemistä... mutta hienosti oppi kääntämään katsetta eteenpäin ja kuuntelemaan vapautus-sanaa ( vapautus tuli vasta, kun katse suuntautui eteenpäin ) :)

Kokeiltiin myös alustalle lähtemistä 1-2-3 leikillä -> sitä täytyy leikkiä paljon lisää, koska se sai jo nyt ipanan nykimään odotellessaan lupaa lähteä ( isäntä on myös leikkinyt tuota leikkiä Maijan kanssa).

lauantai 4. helmikuuta 2012

Uusi "hökötys"

On taasen aika ottaa uusi askel "täppää" treenissä. Sisälle tuotiin lankku ( jolla siis muut koirat ovat myös harjoitelleet kontaktia ) ja laitettiin se hieman kaltevaan asentoon. Ja näin ekalla kerralla , pienet siivekeen alastulon loppuun helpottamaan ipanaa hoksaamaan mitä täytyy tehdä. Hienosti taasen ipana hoksasi kuinka "täppää" toiminto tehdään tällä uudella hökötyksellä. Ja kovasti alkoi jo itse menemään lankulle...

Haluan siis, että Maija oppii tekemään asennon mahdollisimman monenlaisella "hökötyksellä". Toivon, että osaan markkinoidan asian niin, että " täppää" on SUPER-kivaa :)


Myös muu lauma pääsi täppäilemään lankulle... voi jestas kuinka niillä oli hauskaa =) Pieniä pakkaspäivän iloja :)

Pakkanen paukkuu

Päivät menevät niin sukkelaan : töiden, kotitouhujen, koirien & harrastusten parissa. Ulkona on paukkunut kova pakkanen muutaman päivän ajan , tänään -20 . Koirat käyvät pihalla riekkumassa lyhyitä hetkiä.... tosin eipä niille kylmä taida tulla ...ei ainakaan likoille, jotka nauttivat yhdessä nuhjaamisesta pihalla ;)

Huomenna lauantaina Maija onkin "jo" 10 vkoa vanha ja viettänyt meillä aikaa kolme viikkoa. Ihana pieni bc:n alku. Niin tomera, touhukas, innokas, iloinen, sosiaalinen, täysillä mukana touhuissa, vauhdikas,villi , omapäinen ...

Viikonloppuna näyttää taasen olevan paljon pakkasta ( luvattu -26 ...huh ). Mitähän touhua sitä keksisi ipanalle ja isoille koirille sisälle ? Ideoita ?

torstai 2. helmikuuta 2012

1.2.2012 Hallilla

Kävimme hallilla koko lauman voimalla. Maija teki pari putkea ja pari etenemistä ( video) , ihana pieni ipana ja niin täysillä touhussa mukana :)

Isommat koirat treenailivat omia juttujaan. Kaikilla isoilla oli keppi-treeniä . Wilma harjoitteli myös kontakteja ( 1 puomi & 2 A:ta )... ja niin oli Wilma innoissaan <3

Usvan kanssa pikaisesti keppejä ja hieman muuta.

Taikan treeneistä en voi oikein paljoa sanoa, koska suurimman osan ajasta itse treenasin toisella kentällä ... Mutta hauskaa niilläkin ilmeisemmin oli.

Hyvän fiiliksen treenit siis <3

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Lelupalkka

Tänään sitten kokeilimme liittää lelupalkkaa täppää-leikkiin. Parilla ekalla toistolla Maija oli sitä mieltä, että " tästä kyllä kuuluu saada nami " , mutta kun aloimme harjoittelemaan pelkkää asennosta vapautumista, homma alkoi toimia :) Tehtiin sitten lopuksi myös pari täppää-asentoon menemistä . Silloin ipana meni asentoon hyvin, mutta Maija katsoi minua (odottaessaan lelupalkkaa mun kädestä) , eikä se ole kovinkaan toivottavaa ( katse pitäis saada suuntautumaan eteenpäin.)

Myöhemmin sitten kokeiltiin täppää-asennosta poistumista avustajan palkatessa ja silloin Maijan katse hienosti eteenpäin... tätä siis lisää :)


Kävin myös ipanan kanssa kahdestaan metsälenkillä. Pakkasta oli mukavat -16 astetta, joten hirmuisen kauan ei lenkillä oltu :) Ipana loikki pitkin lumihankia ... ihanaa ... aurinko !










Maijan sukellus :)

















Luminen ipana


















Täältä mä tuun